Työssäoppimisen yleiset tavoitteet
Työssäoppimisen tarkoituksena on siirtää osa tutkintoon kuuluvista tavoitteista oppilaitoksen ulkopuolisissa työpaikoissa opittaviksi.
Työssäoppimisjaksoilla opiskelijat saavat yleisiä valmiuksia työelämää ja elinikäistä oppimista varten. Tavoitteena on myös opiskelijan työllistyminen opintojen päätteeksi
Työssäoppiminen jaksottuu eri opintovuosille. Työssäoppiminen järjestetään niin, että opiskelija ei ole työsuhteessa työssäoppimispaikkaan.
Opiskelija saa työssäoppimisjakson aikana opintotuen, maksuttoman aterian sekä mahdollisen koulumatkatuen.
Oppilaitos, opiskelija ja työpaikkaohjaaja tekevät jakson toteuttamisesta kirjallisen sopimuksen.
Opiskelijan tavoitteet
Tutkinnon tavoitteita täsmennetään opiskelijan henkilökohtaisilla tavoitteilla.
Työssäoppimisjakson sisällöt suunnitellaan tukemaan asetettuja tavoitteita.
Työssäoppimisessa korostuu nimenomaan uuden oppiminen ohjatusti, työtä tekemällä ja työpaikkaohjaajan valvonnassa.
Opiskelija saa jatkuvaa ja kannustavaa palautetta kokotyössäoppimisjakson ajan.
Työssäoppiminen on siis
- tavoitteellista
- ohjattua
- arvioitua
- opetussuunnitelmaan liittyvää opiskelua työssäoppimispaikassa
Eri osapuolten vastuualueet ja yhteydenpito
Työssäoppimisjakson onnistumisen kannalta on tärkeää, että vastuuopettaja, työpaikkaohjaaja ja opiskelija pitävät yhteyttä toisiinsa säännöllisesti.
Työssäoppimisen vastuuopettaja
- vastaa opiskelijoiden etukäteisperehdytyksestä
- vastaa oppimistavoitteiden toteutumisesta työssäoppimisaikana käymällä tavoitekeskustelun opiskelijan ja työpaikkaohjaajan kanssa
- käy tapaamassa opiskelijaa ja työpaikkaohjaajaa vähintään kaksi kertaa jakson aikana ja osallistuu näyttösuunnitelman tarkentamiseen.
- osallistuu työssäoppimisen ja näytön arviointi- ja palautekeskusteluun
Työpaikkaohjaaja
- vastaa opiskelijan perehdyttämisestä työturvallisuuteen ja talon tavoille
- käy tavoitekeskustelun opiskelijan ja vastuuopettajan kanssa ja vastaa siitä, että opiskelija tekee tavoitteidenmukaisia työtehtäviä ja saa jatkuvaa ja kannustavaa palautetta
- ilmoittaa vastuuopettajalle mahdollisista ongelmista
- osallistuu näytön suunnitteluun, seuraamiseen ja arviointiin
Opiskelija
- käy tavoitekeskustelun vastuuopettajan ja työpaikkaohjaajan kanssa
- toimii annettujen ohjeiden mukaisesti noudattaen työssäoppimispaikan pelisääntöjä ja työturvallisuusohjeita
- tekee näytön työsuunnitelman, näytön, ja itsearvioinnin annettujen ohjeiden mukaisesti
- osallistuu työssäoppimisen ja näytön arviointi- ja palautekeskusteluun
Työtapaturma
Oppilaitos on vakuuttanut opiskelijat työtapaturman varalta. Tämä vakuutus on voimassa myös työssäoppimisaikana ( ja työmatkan aikana). Tapaturma- tai sairaustapauksissa opiskelijan tulee mennä omalle terveysasemalle, mikäli sairaanhoitoa tarvitaan.
Virka-ajan ulkopuolella Helsingissä päivystää Marian sairaala, Lapinlahdenkatu 6 C-rappu p.(09)4716 3213 tai Malmin sairaala, Talvelantie 6 p. (09)310 67204
Opiskelijan tulee ilmoittaa tapaturmasta vastuuopettajalle mahdollisimman pian sekä opiskelijan on tultava tekemään tapaturmailmoitus oppilaitoksen terveydenhoitajalle viikon sisällä tapaturmasta. Kaikki mahdolliset tutkimus- ja hoitokustannukset tulee ohjata opiskelijan omalle oppilaitokselle, ei työssäoppimispaikalle.
Poissaolot ja niiden korvaaminen
Oppimistavoitteisiin pääsemiseksi edellytetään opiskelijalta säännöllisyyttä työssäoppimisaikana. Opiskelijan on ilmoitettava sairastumisestaan tai muusta esteestä välittömästi työpaikkaohjaajalle tai vastaavalle henkilölle sekä vastuuopettajalle.
Yli kolme päivää kestäneestä sairaudesta on oltava terveydenhoitajan tai lääkärin todistus, jonka opiskelija toimittaa työpaikkaohjaajalle välittömästi töihin palattuaan. Jos yritys vaatii sairaslomatodistusta jo ensimmäisestä päivästä lähtien, toimitaan aina kunkin työpaikan käytäntöjen mukaan.
Kaikki luvattomat poissaolot korvataan 1:1, tai lähettavän oppilaitoksen ohjeiden mukaisesti.
Korvauksista sovitaan työpaikkaohjaajan ja vastuuopettajan kanssa.
Näyttöjen arvioinnin dokumentointi
Näyttöjen dokumentointi on tärkeää, koska näyttöön joudutaan palaamaan jälkikäteen muun muassa seuraavissa tilanteissa:
- todennettaessa, että kaikki näytöt ovat suoritettu hyväksytysti
- koko opintokokonaisuuden arvosanaa määriteltäessä
- hylättyä näyttöä uusittaessa
- opintokokonaisuuden näytön arvosanaa korotettaessa
- opiskelija tekee valituksen näytön arvioinnista
- tutkintotodistuksen liitteeksi tulevan näyttötodistuksen kirjoittamisessa.
Yhteisen keskustelun pohjalta näytön arvioinnin dokumentointilomakkeeseen kirjataan keskeiset asiat näytön kulusta, miten arvosana on muodostunut ja mitkä asiat ovat keskeisesti vaikuttaneet arvosanaan. Näytön dokumentointi on tehtävä huolellisesti ja sen perusteella näyttöön voidaan palata jälkikäteen. Jos näyttö ei ole hyväksytysti suoritettu, kirjataan myös suunnitellut tukitoimet.
Näytöstä tallennetaan myös seuraavia asiakirjoja, mikäli ne ovat olleet keskeisiä näytön arvioinnissa:
- allekirjoitettu sopimus / suunnitelma näytöstä
- arvioinnin tasokuvaukset
- opiskelijan oma suunnitelma tai muu asiakirja, jolla on ollut merkitystä näytön arvioinnissa
Oppilaitoksen edustaja / opettaja merkitsee suoritetut näytöt ja niistä saadut arvosanat opiskelijan henkilökohtaisiin seurantatietoihin oppilaitoksen edellyttämällä tavalla
Työssäoppimisen yleiset lomakkeet ja linkit
Työssäoppimisen yleiset tavoitteet
Eri osapuolten vastuualueet ja yhteydenpito
Näyttöjen arvioinnin dokumentointi

